SIL(a)KKAA ROSKAA?

Roskien kerääminen maalta on parhaimmillaan rentouttavaa puuhaa, mutta merestä kerääminen on toisenlaista. Pelkään, joka ikinen kerta kun kiskon mudasta osittain hapertunutta muovipussia, odotan että sen sisältä pullahtaa pöhöttynyt jalka, tai ehkä vain sormi.

Itse asiassa pelkään koko Itämerta. En koskaan ui meressä. Minusta tuntuu, että se voi halutessaan, koska tahansa imaista minut rannalta mutaisiin syvyyksiinsä.

Kun epäröiden rannalla moikannut vesiskootterimies ajaa varvin, ja nostattaa muutaman mitättömän laineen, otan taka-askelia. Laineet tuntuvat henkilökohtaisilta uhkauksilta.
Yksinäinen korsi törröttää vedestä kuin keppi Kyllikki Saaren suohaudasta.

Ironista, minulle Itämeri ei ole se huikeiden auringonlaskujen meri, josta ystävät postailevat kuvia sosiaalisen mediaan, vaan tummana vellova jättimäinen kuralätäkkö, joka aukeaa sadan metrin päässä kotoani.

Kuitenkin on kestämätön vääryys, että se on myös kaatopaikka.

Kävelen melkein päivittäin kilometrin matkan kauppaan. Koronavuosi näytti tuottavan enemmän roskia, ja tietenkin kaikkialla lojuvia maskeja. Otti päähän.

Päätin kerätä roskat jokaisella kauppareissulla, ja lopuksi täyttää pussin kaupan viereisen ojan siltarummun eteen jumittuneilla roskilla. Oja johtaa suoraa mereen. Aloin putsata ojan pientareita myös toiseen suuntaan kotoani.

Seuraavaksi kotini edustalla olevalta Lauttarannalta, paikasta johon Hirvensalon lossi kulki vielä 1940-luvulla. Nyt ranta on muuttunut epärannaksi, parkkipaikaksi.

Lopulta siirryin kahlailemaan mereen. Jaloissa kalastajansukat ja niiden päällä palasjalkasukat, silmillä jättimäiset vaaleanpunaiset Stella Mccartneyn suunnittelemat aurinkolasit, suojaamassa ulkomaailman katseilta. Yhdistelmä taatusti veti puoleensa sitä miltä lasit suojasi.

Mudasta irtoaa hautakynttilöitä, meikkejä ja menneiden aikojen viinapulloja. Kanisterista pursuaa mustaa multaa. Pakasterasia on jumittunut laonneiden korsien päälle. Sen sisältä paljastuu, ilmeisesti syötäväksi tarkoitetut, silakat.

Avaamaton Valion vanilja jugurtti, mustaa spraymaalia, pala mattoa, tussikynä, nuuskarasia, Nerf aseen ammus, huulirasva, sitruunatiivistepullo, kakkukynttilänjalka… ilmapallo.

Alkuun kamppailen pöyristyksen ja arkeologiainnon välillä.

Käytyäni muutamia kertoja rannalla, alan havaita että ranta on miesten ranta.

Yksittäisiä tai kaksittaisia miehiä käy istumassa autoissaan. Eivät nouse, muutamat avaavat ikkunansa. 

Muhkea mies muhkeassa autossaan parkkeeraa viereeni ja aukaisee ikkunan. Hänellä on mukanaan iltapäivälehti. Tervehdin, alamme jutella. Hän kertoo sulkeneensa puhelimen, ja on täällä hetken poissa vaimonsa ulottuvilta.

Mainitsee olevansa entinen lentäjä. Ehkä kaikki rannan miehet ovat entisiä tai sisäisiä lentäjiä. On ollut myös rahtilaivoilla töissä, tietää miten laivoilta roskataan. Nyt on neuropatia, voivottelemme sitä yhdessä.

Muutaman päivän päästä rannalle kurvaa pariskunta; lukemaan iltapäivälehtiä. He parkkeeraavat puskien puolelle ja ottavat iltapäivälehdet esiin. Ehkä kommentoivat lukemaansa. 

Helteisenä aamupäivänä rannalle on ilmestynyt keltainen, täydellinen hippi-Volkswagen pakettiauto. Se on myös parkkeerattu täydellisesti, keskelle kaislikkovallien välissä aukeavaa rantakaistaletta.

Mustapartainen mies haravoi rantaa. Kysyy olenko hukannut jotakin, kerron mitä teen, mutta kysyn heti perään, mitä ihmettä hän sitten tekee.

On haravoimassa kuolleet korret sivummalle, kehuu rantaa Turun parhaaksi. Asettelee vilttinsä täydellisen horisontaalisesti pakettiautoonsa nähden, istuu ja alkaa lukea kirjaa.


Helle on pysähtynyt paikoilleen. Muutaman päivän päästä mies on rannalla taas. Red Hot Chili Peppers pauhaa auton aukinaisesta takaluukusta. Vesi on päässyt autoon ja nyt on tuuletus käynnissä.

Pikiyrittäjäksi osoittautuva mies tarjoaa yksittäispakatut vissyt, aurinko on pistävä, juttelemme musiikista. Hän kysyy mitä korvanapeissani soi. Meneekö Neil Young. Menee.

Miehen lempimusiikki tulee Intiasta, aivan kuten ulkoasukin, joskin saattaa olla tahatonta. Juttelemme yrittäjyydestä, vapaudesta, paljasjalkasukistani.

Jatkan matkaani ja mies häviää minulta kesäksi, ehkä iäksi.

Kesäkuun alussa meri vetäytyy ja alkaa haista mereltä, ja on entistä pelottavampi. Minulle ei ole selvinnyt miksi se vetäytyy, ja miksi se taas välillä sylkee roskia syvyyksistään.

Vieno myrsky on saapumassa Turkuun, odotan sitä innolla, jos sen riehunta siirtäisi roinaa rannoille. Seuraavana aamuna menen tutkimaan tulosta, nimi on enne, Vieno on kuitenkin onnistunut rantauuttamaan jalkapallon.

Kaksi nuorta miestä istuu autossa rannan päädyssä. Joku ajaa mustalla autollaan tien toiseen päähän, väläyttää valojaan ja ajaa pois.

Rannalla on yllättävän paljon käsipapereita, olen katsonut asialliseksi antaa niiden hieman ikääntyä ennen keräämistä.

Olen alkanut epäillä että ne liittyvät jonkin ammatin harjoittamiseen, tai huumeisiin. Muutaman kerran pilven poltto historiallani, en kyllä tiedä miten.

Rannalla käy päivittäin vanhempi mies. Hän parkkeeraa valkoisen autonsa koivun varjoon. Istuu tunteja.

Juo kertakäyttökupista Kulta Katriinaa ja syö Vihiksen. Tunkee Vihismuovin tyhjään kahvikuppiin, ja heittää yhdistelmän ojaan, mahdollisimman pitkälle.
Kuppivihisyhdistelmiä on ojassa kymmeniä.

Olin luullut että tuo kasvissyöjien lihis, Vihis, on sipsikaljavegaanien ruokaa. Mies tuskin lukeutuu heihin.

Hän myös polttaa sinistä LM tupakkaa ja syö sisupastilleja. Radiojuontajan kailotus tärisyttää autoa. Kuulostaa Järviradiolta.

Mies on matkannut menneisyydestä tähän hetkeen, syömään Vihiksiä.

Kasvillisuus alkaa olla niin tiheää että meren tavoittaminen ilman Fiskarsin pensassaksia on mahdotonta. Kaislojen välistä erottuu enää räikeän sininen salaattilinko.

Minusta on alkanut kehittyä muovikuiskaaja. Ryteikössä tunnen jotakin jalkani alla, olen varma että se on muovia. Kaislojen alta paljastuu isot muoviset linnunsiivet.

Kaislikko tekee selväksi että en enää, jos alkuunkaan, kuulu sinne. Kaislat repivät kuulokkeita korvilta ja iho naarmuuntuu verille. Käy ilmi että aurinkolasini suojaavat silmiä mainiosti myös kaisloilta.
Keräilyn on nyt muututtava lähinnä maalta löytyvien roskien poimimiseksi.

Rannalta löytyy pienehkö roskapussi, sen sisältä paljastuu huolimattomasti syöty broileri.

Tämän ainoastaan syötäväksi syntyneen kanalinnun elämä on niin halpa, että sen äärimmilleen jalostetusta rinnasta, parhaasta palasta, voin huoletta jättää syömättä puolet.

Samalla käynnillä rannalta löytyy Aftersun Tissue Mask Garnier -kasvonaamio ja pakkaus kauempaa. Sisältää taikapähkinää ja hyaluronihappoa. En ole koskaan nähnyt kenenkään ottavan aurinkoa rannalla.

Onko joku ajanut rannalle varta vasten, laittamaan taikapähkinää kasvoilleen ja heittänyt käytetyn paperinaamion auton ikkunasta?

Onko sama henkilö syönyt huolimattomasti broilerin? Naamio vielä kasvoillaan?

Kurotellessani vedessä kelluvaa turkoosinsinistä vanupuikon tikkua luultavammin tapan ja häiritsen. Sopii kysyä, millä oikeudella.

Hyönteinen liiskaantuu jalkani alle tai kuteva kala tulee häirityksi. Tulisiko meidän antaa nyt yksilöille rauha? Olisimmeko tehneet jo vallan riittävästi tuhoa.

Olisiko se vain meidän ongelmamme, että syömme pankkikortillisen muovia viikossa, ansaitusti.

Olen alkanut ymmärtämään mitä mikromuovi todellisuudessa tarkoittaa. Merestä löytyy hapertuneita kanistereita ja muovipulloja, johonkin niistä on osa kadonnut. Jonkun pankkikortiksi.

Olen muutaman päivän pois, meren viereisestä ojasta löytyy viisi kertakäyttö kahvikuppia vihismuovit sisällään. Sattumoisin Vihismies saapuu paikalleen. Suunnittelen heittäväni hänelle yleistä smalltalkia rannan roskaisuudesta.

Nostan aurinkolasit silmiltäni ja tervehdin. Hän vastaa tamperelaisittain, kuitenkin vailla tamperelaista letkeyttä. Ilmeestä päätellen vastaisi smalltalkiini kaivamalla aseen esiin.
Jätän hänet rauhaan.

Katsetta välttelevä nuoripari on tullut uittamaan vastentahtoista jättiläismoppia muistuttavaa koiraa. Uitettu koira ilahtuu, kun joku muukin keräilee, ja ehkä jotakin kiinnostavampaa kuin samaa keppiä, uudestaan ja uudestaan.

Tietynlaiset uutiset saavat nyt huomioni. WWF on laittanut pystyyn rupimanterikameran, otus on hellyttävän näköinen, mutta samalla todella pelottava. Tarkistan, se ei elä merivesissä. Alan miettiä minkälaisia otuksia kaislikossa elää, en uskalla googlata.

”Raimo teki karmaisevan löydön Ikean kassista mökki­rannassaan” Ilta Sanomat, tosiaan luen iltapäivälehtiä, joskaan en autossa rannalla. Raimo Kokkonen on nostanut vedestä kassin, jonka sisällä oli mätänemisvaiheessa ollut labradorinnoutajan ruumis pehmoleluineen. Oliko minun löytämässäni vastaavassa kassissa ollut jotakin sisällä, kissanpentuja? Jos, olen kiitollinen ettei ollut enää löydettäessä. Muutaman päivän päästä Helsingin Sanomat tiedottaa ”Tukholman keskustaa halkovasta Karlbergin kanavasta on löydetty ihmisen ruumiinosa… SVT:n tietojen mukaan kyse on miehen päästä.”

Lehdissä tiedotetaan myös, että heinäkuun helle on saanut Vibrio-bakteerin kukoistamaan Itämeressä. Iho rikki ei pitäisi uida, tuskin kahlatakkaan. Alan saada entistä huonommat vibrot merestä.  

Vihismiehen paikan vierestä, tiukasti kaislojen välistä löytyy pussillinen viimeisen päälle kierrätettyä vanhusten muovia. Jätehuollon ohjeiden mukaan liiankin tehokkaasti pestyjä purkkeja. Toisena päivänä paikalle on levitetty pussillinen omenoita. Rikkoutuneiden omenoiden tuoksu on huumaava.

Alan epäillä että Vihismies on kirjoissa ja filmeissä esiintyvä hahmo, joka on saanut potkut töistään, ja istuu nyt autossaan koivun alla, sen ajan mitä pitäisi olla töissä.
Mies on vihainen, kapinoi kaikella tapaa, yrittää survoa kierrätettäväksi tarkoitetut muovit kaislikon läpi mereen.

Vaimo on pyytänyt viemään työkavereille omenoita.

Heinäkuu on lopuillaan, Vihismies on menettämässä otteensa, kolme vihispussia löytyy irtaallaan, ja tyhjä kahvikuppipino ojan penkereeltä.

Nimbostratus pilvien uhkaava, tumma massa liikkuu hämmästyttävän matalalla. Rannalta löytyy ulosteen peittämät kalsarit ja pyyhe, jolla tilannetta on yritetty korjata.

Päätän odottaa muutamat sateet, rankat rankkasateet. Saksanhanhetkin ovat paskoneet, tasaisesti pitkin rantaa ja lorvailevat nyt välinpitämättömän näköisinä.

Kaiken päälle törmään ammatinharjoittamistilanteeseen. Siltä se ainakin vaikuttaa. Tumman violetti pakettiauton on parkkeerattu tiukasti pöpelikön puolelle. Pariskunta puuhailee auton vieressä. Nainen on kyykyssä, ei näytä kesärenkaiden vaihdolta.

Yritä siinä sitten pelastaa maailma, kun toiset vain irstailevat, paskovat ympäriinsä ja lukevat iltapäivälehtiä. Minulla alkaa olla niljakas olo.

Nyt luultavasti olisi aika siirtyä harrastuksesta todelliseen uhrautuvaisuuteen, todellisiin roskiin. Olen kyllästynyt yhden ihmisen performanssiini jota esitän rannalla. Harkitsen roskapihtien hankintaa, vaikka olenkin vannonut kumihanskojen nimeen.

Minun on ikävä kevätkesän ihmisiä, noita koronasta pöllähtäneitä, sosiaalisesta vajeesta kärsineitä ihmisiä. Ihmisiä jotka lukivat rannalla, edes iltapäivälehtiä.

Syksystä henkivä elokuun alku. Yksittäisiä yksinäisiä nuoria miehiä autoissaan. Kaislikko on kulahtanut ja muuttunut rapeaksi. Se ritisee taas jalkojen alla, meri pilkottaa.

Joku on liikkunut rantaa ympäriinsä, syöden Omar karkkeja. Tämä sankari on taatusti ollut ulkona autostaan ja kirjaimellisesti viljellyt karkkipapereita ympäriinsä.

Valkoisesta pakettiautosta on kuski häviksissä, ohi kulkiessani rakennusmiehen pää nousee penkiltä, näyttää pelästyneeltä. Yritän puolestani näyttää hyväksyvältä suhteessa mihin tahansa, mitä hän olikin tekemässä, kaikkeen kirvesmurhasta alaspäin. Ehkä hän oli kuitenkin vain torkuilla.

Pääsen taas mereen käsiksi. Kukkaruukku, Ikean muovimuki, sytkäri, huolellisesti suljettu muovipullo joka sisältö haisee viinalle.

Nuhjuisen sateisena iltapäivänä taksi on parkkeerannut Vihismiehen paikalle, melkein koivuun kiinni, pakkaan ilman merinäkymää. Kaukaa katsottuna taksissa on enemmänkin porukkaa, läheltä vain vaivaantuneen näköinen kuski.
Välillä ihmettelen mistä kaikkialta nämä rannalle autoilevat ihmiset tulevat. Ajasta ennen ilmastonmuutosta, meetoota, kunnallista jätehuoltoa?

WC raikastimen kotelo, sisus on saattanut olla osuvasti At Home WC –sarjan Meri. Keski-ikäinen mies on ajanut rannan kärkeen ja lappaa nopeaan tahtiin myöhäistä lounasta suuhunsa. Heinikossa kaislikon vieressä on hajallaan tyhjiä pahvilaatikoita, aivan kuin mereen heitto olisi taas kerran epäonnistunut.

Saamme kesään vielä yhden paahtavan ja raukean sunnuntain.

Pariskunta istuu autonsa ja rannan välillä rantatuoleissaan huumaavan patchoulin tuoksun ympäröiminä. Nainen ilahtuu, kun huomaa minun poimivan roskia. Hän oikaisee huomattavan pitkän vartalonsa, selittää ja viittoo, minkä alueen on rannalta siivonnut viime yönä ammuttujen rakettien jämistä. Mies välttelee katsekontaktia.

Kierrän rannan, nainen on tehnyt hyvää työtä, roskia löytyy vain kaislikosta.

Takaisin päin tullessani nainen haluaa vielä jutella, tarjoaa mandariinia. Tatuoitu ja ruskettunut nainen on vahvasti läsnä. Kertoo postanneensa minusta, hienotunteisesti kaukaa otetun, kuvan sosiaaliseen mediaan. Ihailee työtäni ja aikoo nyt itsekin ryhtyä keräämään enemmän roskia.

”Sulla on päheet aurinkolasit”. Kerron että ne ovat Stella Mccartneyn ja minustakin siisteimmät mitä löytyy. Juttelemme asuinpaikoista, minun isosta ja hänen leveästä päästä. Universumin voimatkin vilahtavat keskustelussa. Hänellä on Stella Mccartneyn haalari joka sopisi minulle.

Roskan keruu tuntuu taas hetken hyvältä. Seitsemän rannalta mereen heitettyä nuuskapurkkia kelluu muutaman neliömetrin alueella.

Vihismies saapuu paikalle, radio on entistä kovemmalla. Jotakuta syytetään seksuaalirikoksesta.

Syyskuun viimeisiä päiviä, menen pitkän tauon jälkeen aamulla rannalle. Poissaoloni näkyy, kaksi kassia tulee äkkiä täyteen. Minua kiehtoo ajatus siitä, että tämä on se mikä minusta jää. Mitätön paikka maailmankaikkeudessa on ohi hurahtavan hetken hitusen kauniimpi. Joku ei mereen astuessaan astukaan leikkisotilaan päälle, vaan jalka uppoaa mereen kuuluvaan mutaan. Ja tämä johtuu minusta, mutta astuja ei sitä koskaan saa tietää. Voiko tyhjyyttä parempaa maapallolle jättää.

Kiinteistöistä huolehtiva mies on tullut autolla rannalle, pusikon pieleen tupakkatauolle. Ohi kävellessäni hän mainitsee jotakin roskista. Nuoriso roskaa. Yritän turhaa kertoa, minkälaisia roskia merestä löytyy. Minun on vaikea uskoa että nuoriso käy linkoamassa mereen salaattilingon, heittelemässä sisarustensa pottia, tai nakkelemassa hautakynttilöitä ympäriinsä. Totta saattaa olla että aamun saalis, kaksi vaahtosammutinta, on tyhjennetty nuorison toimesta. Sammuttimetkin olivat kuitenkin nätisti rannan puolella.

Kädessäni roikkuvassa kassissa on taas runsaasti kahvikuppeja, suuri osa vihissisällöllä. Mainitsen että rannalla käy vanhempi mies, joka roskaa aika lailla. Kiinteistöheppu tietää kenestä puhun, harmittaa hieman että menin mainitsemaan.

”Juu, ei se roskaa.” Kiinteistömies tietää.

Juu, ehkä ei.

Mikään ei enää tuoksu, eikä haise. On kuoleman kuukausi. Menen viimeisen kerran ennen talvea. Hupparin hupun suojissa näytän Ingmar Bergmanin dödeniltä.

Enää ei aurinkolaseja tarvita, edes torjumaan kaislojen iskuja. Kaislat ovat muuttuneet pehmeiksi silppukasoiksi. Meri on ollut yllättävän ylhäällä. Se on nostanut maalle roskilla kuorrutettuja lätäköitä, ojentanut roinan takaisin. Meren kylmyys puskee villasukkakerroksen läpi. Kaislamössön seassa on kaikkea pientä muovista, kaikkea mikä kelluu ja onnistuu rantautumaan vielä osittain pystyssä olevan kaislavallin läpi. Tuttuja roskia, styroksia uudestaan ja uudestaan. Kerääminen muistuttaa marjanpoimintaa, itseään on turha oikaista.

Omenat ovat mustuneet. Rannalta löytyy enää muutama vettynyt kahvikuppi vihissisällöillä. Vihismiehen paikka on ollut kuukausia tyhjä. Vihismies on kadonnut, ehkä iäksi.

Kaislikko

Kenkälusikka, musta tiskiharja, ongelmajätettä sisältävä kanisteri, leikkisotilas, tutti, ovistopperi, viinipussi, samppanjapullon korkkeja, sikarikotelo, EN 149 -standardin mukaiset vaatimukset täyttävä kasvosuojain, muovipusseja, potta, tupakantumppeja, avaamaton vihreitä kuulia suklaapatukka, tupakka-askeja, mustekynä, tussikynä, Lumene ihovoidepurkki, sytyttimiä, tii, lepuuttaja suojuksella, lepuuttaja ilman suojusta, nuuskarasioita, kolmiovoileipä rasia, patonkirasia, karkkipakkauksia, pizzapakkaus, styroksia, muovilautasen palanen, IKEAN sininen jättikassi, ruiskuja, kolme äyskäriä, kertakäyttöhaarukoita, vohvelipakkaus, pillejä, pumpulitikun tikkuja, mikroaaltouunissa lämmitettävä keitto (mm. porkkanoita), paloja mato-onkea, pistorasia, kertakäyttö kahvikuppeja, kaksi hautakynttilää, musta lusikka, kertakäyttö veitsi, lasten keltaiset aurinkolasit, violetti hiusten suljin, sitruunatiivistepullo, kakkukynttilänjalka, siimaa, oranssi nylon naru, musta aurinkolasien sanka, Föli-heijastin, työhansikkaat, miesten takki, pala mattoa, rakennusjätteellä täytetty ämpäri, huulirasva, Aqualan Duo voidepakkaus, kumihansikas, ripsiväri, lasten punakeltainen lusikka, mustaa spraymaalia, sydämen muotoinen ritilä (ehkä kärpäslätkästä), ämpärin kahva, metrin leveä kaukalomainen tunnistamaton muoviesine, siideri tölkki, salibandy pallo, Original Long Drink tölkki, hiekkalapio, Minigrip pusseja, nahka rukkanen, sormikas, Alkon kestokassi, onki, puukon tuppi, salaattilingon kolme osaa, jalkapallo, pyörän lokasuoja, nippuside, kuukautissuoja, koho, kukkaruukku, Ikean muovimuki, muovinen hammastikku, eristysnauhaa, WC raikastimen kotelo, tennispallo, hajuvesinäytepullo, nuuskaa, kondomi, korvatulppa, pala palanutta muovia, kumisaappaan pohja, kiinnitysaine hammasproteesille, pääsiäismunan keltaisen kotelon puolikas, hammaslankain, kattila, alumiinirasia, skeittikenkä…