Kävelen melkein päivittäin kilometrin matkan kauppaan. Koronavuosi näytti tuottavan enemmän roskia, ja tietenkin kaikkialla lojuvia maskeja. Otti päähän.

Päätin kerätä roskat jokaisella kauppareissulla, ja lopuksi täyttää pussin kaupan viereisen ojan siltarummun eteen jumittuneilla roskilla. Oja johtaa suoraa mereen. Aloin putsata ojan pientareita myös toiseen suuntaan kotoani.

Seuraavaksi kotini edustalla olevalta Lauttarannalta, paikasta johon Hirvensalon lossi kulki vielä 1940-luvulla. Nyt ranta on muuttunut epärannaksi, parkkipaikaksi.

Lopulta siirryin kahlailemaan mereen. Jaloissa kalastajansukat ja niiden päällä palasjalkasukat, silmillä jättimäiset vaaleanpunaiset Stella Mccartneyn suunnittelemat aurinkolasit, suojaamassa ulkomaailman katseilta. Yhdistelmä taatusti veti puoleensa sitä miltä lasit suojasi.

Mudasta irtoaa hautakynttilöitä, meikkejä ja menneiden aikojen viinapulloja. Kanisterista pursuaa mustaa multaa. Pakasterasia on jumittunut laonneiden korsien päälle. Sen sisältä paljastuu, ilmeisesti syötäväksi tarkoitetut, silakat.

Avaamaton Valion vanilja jugurtti, mustaa spraymaalia, pala mattoa, tussikynä, nuuskarasia, Nerf aseen ammus, huulirasva, sitruunatiivistepullo, kakkukynttilänjalka… ilmapallo.

Alkuun kamppailen pöyristyksen ja arkeologiainnon välillä.

Käytyäni muutamia kertoja rannalla, alan havaita että ranta on miesten ranta.

Yksittäisiä tai kaksittaisia miehiä käy istumassa autoissaan. Eivät nouse, muutamat avaavat ikkunansa. 

Muhkea mies muhkeassa autossaan parkkeeraa viereeni ja aukaisee ikkunan. Hänellä on mukanaan iltapäivälehti. Tervehdin, alamme jutella. Hän kertoo sulkeneensa puhelimen, ja on täällä hetken poissa vaimonsa ulottuvilta.

Mainitsee olevansa entinen lentäjä. Ehkä kaikki rannan miehet ovat entisiä tai sisäisiä lentäjiä. On ollut myös rahtilaivoilla töissä, tietää miten laivoilta roskataan. Nyt on neuropatia, voivottelemme sitä yhdessä.

Muutaman päivän päästä rannalle kurvaa pariskunta; lukemaan iltapäivälehtiä. He parkkeeraavat puskien puolelle ja ottavat iltapäivälehdet esiin. Ehkä kommentoivat lukemaansa. 

Helteisenä aamupäivänä rannalle on ilmestynyt keltainen, täydellinen hippi-Volkswagen pakettiauto. Se on myös parkkeerattu täydellisesti, keskelle kaislikkovallien välissä aukeavaa rantakaistaletta.

Mustapartainen mies haravoi rantaa. Kysyy olenko hukannut jotakin, kerron mitä teen, mutta kysyn heti perään, mitä ihmettä hän sitten tekee.

On haravoimassa kuolleet korret sivummalle, kehuu rantaa Turun parhaaksi. Asettelee vilttinsä täydellisen horisontaalisesti pakettiautoonsa nähden, istuu ja alkaa lukea kirjaa.

Helle on pysähtynyt paikoilleen. Muutaman päivän päästä mies on rannalla taas. Red Hot Chili Peppers pauhaa auton aukinaisesta takaluukusta. Vettä on päässyt autoon ja nyt on tuuletus käynnissä.

Pikiyrittäjäksi osoittautuva mies tarjoaa yksittäispakatut vissyt, aurinko on pistävä, juttelemme musiikista. Hän kysyy mitä korvanapeissani soi. Meneekö Neil Young. Menee.

Miehen lempimusiikki tulee Intiasta, aivan kuten ulkoasukin, joskin saattaa olla tahatonta. Juttelemme yrittäjyydestä, vapaudesta, paljasjalkasukistani.

Jatkan matkaani ja mies häviää minulta kesäksi, ehkä iäksi.

Kesäkuun alussa meri vetäytyy ja alkaa haista mereltä, ja on entistä pelottavampi. Minulle ei ole selvinnyt miksi se vetäytyy, ja miksi se taas välillä sylkee roskia syvyyksistään.

Vieno myrsky on saapumassa Turkuun, odotan sitä innolla, jos sen riehunta siirtäisi roinaa rannoille. Seuraavana aamuna menen tutkimaan tulosta, nimi on enne, Vieno on kuitenkin onnistunut rantauuttamaan jalkapallon.

Kaksi nuorta miestä istuu autossa rannan päädyssä. Joku ajaa mustalla autollaan tien toiseen päähän, väläyttää valojaan ja ajaa pois.

Rannalla on yllättävän paljon käsipapereita, olen katsonut asialliseksi antaa niiden hieman ikääntyä ennen keräämistä.

Olen alkanut epäillä että ne liittyvät jonkin ammatin harjoittamiseen, tai huumeisiin. Muutaman kerran pilven poltto historiallani, en kyllä tiedä miten.

Rannalla käy päivittäin vanhempi mies. Hän parkkeeraa valkoisen autonsa koivun varjoon. Istuu tunteja.

Juo kertakäyttökupista Kulta Katriinaa ja syö Vihiksen. Tunkee Vihismuovin tyhjään kahvikuppiin, ja heittää yhdistelmän ojaan, mahdollisimman pitkälle.
Kuppivihisyhdistelmiä on ojassa kymmeniä.

Olin luullut että tuo kasvissyöjien lihis, Vihis, on sipsikaljavegaanien ruokaa. Mies tuskin lukeutuu heihin.

Hän myös polttaa sinistä LM tupakkaa ja syö sisupastilleja. Radiojuontajan kailotus tärisyttää autoa. Kuulostaa Järviradiolta.

Mies on matkannut menneisyydestä tähän hetkeen, syömään Vihiksiä.

Kasvillisuus alkaa olla niin tiheää että meren tavoittaminen ilman Fiskarsin pensassaksia on mahdotonta. Kaislojen välistä erottuu enää räikeän sininen salaattilinko.

Minusta on alkanut kehittyä muovikuiskaaja. Ryteikössä tunnen jotakin jalkani alla, olen varma että se on muovia. Kaislojen alta paljastuu isot muoviset linnunsiivet.

Kaislikko tekee selväksi että en enää, jos alkuunkaan, sinne kuulu. Kaislat repivät kuulokkeita korvilta ja iho naarmuuntuu verille. Käy ilmi että aurinkolasini suojaavat silmiä mainiosti myös kaisloilta.
Keräilyn on nyt muututtava lähinnä maalta löytyvien roskien poimimiseksi.

Rannalta löytyy pienehkö roskapussi, sen sisältä paljastuu huolimattomasti syöty broileri.

Tämän ainoastaan syötäväksi syntyneen kanalinnun elämä on niin halpa, että sen äärimmilleen jalostetusta rinnasta, parhaasta palasta, voin huoletta jättää syömättä puolet.

Samalla käynnillä rannalta löytyy Aftersun Tissue Mask Garnier -kasvonaamio ja pakkaus kauempaa. Sisältää taikapähkinää ja hyaluronihappoa. En ole koskaan nähnyt kenenkään ottavan aurinkoa rannalla.

Onko joku ajanut rannalle varta vasten, laittamaan taikapähkinää kasvoilleen ja heittänyt käytetyn paperinaamion auton ikkunasta?

Onko sama henkilö syönyt huolimattomasti broilerin? Naamio vielä kasvoillaan?

Kurotellessani vedessä kelluvaa turkoosinsinistä vanupuikon tikkua luultavammin tapan ja häiritsen. Sopii kysyä, millä oikeudella.

Hyönteinen liiskaantuu jalkani alle tai kuteva kala tulee häirityksi. Tulisiko meidän antaa nyt yksilöille rauha? Olisimmeko tehneet jo vallan riittävästi tuhoa.

Olisiko se vain meidän ongelmamme, että syömme pankkikortillisen muovia viikossa, ansaitusti.

Olen alkanut ymmärtämään mitä mikromuovi todellisuudessa tarkoittaa. Merestä löytyy hapertuneita kanistereita ja muovipulloja, johonkin niistä on osa kadonnut. Jonkun pankkikortiksi.

Olen muutaman päivän pois, meren viereisestä ojasta löytyy viisi kertakäyttö kahvikuppia vihismuovit sisällään. Sattumoisin Vihismies saapuu paikalleen. Suunnittelen heittäväni hänelle yleistä smalltalkia rannan roskaisuudesta.

Nostan aurinkolasit silmiltäni ja tervehdin. Hän vastaa tamperelaisittain, kuitenkin vailla tamperelaista letkeyttä. Ilmeestä päätellen vastaisi smalltalkiini kaivamalla aseen esiin.
Jätän hänet rauhaan.

Katsetta välttelevä nuoripari on tullut uittamaan vastentahtoista jättiläismoppia muistuttavaa koiraa. Uitettu koira ilahtuu, kun joku muukin keräilee, ja ehkä jotakin kiinnostavampaa kuin samaa keppiä, uudestaan ja uudestaan.

Tietynlaiset uutiset saavat nyt huomioni. WWF on laittanut pystyyn rupimanterikameran, otus on hellyttävän näköinen, mutta samalla todella pelottava. Tarkistan, se ei elä merivesissä. Alan miettiä minkälaisia otuksia kaislikossa elää, en uskalla googlata.

”Raimo teki karmaisevan löydön Ikean kassista mökki­rannassaan” Ilta Sanomat, tosiaan luen iltapäivälehtiä, joskaan en autossa rannalla. Raimo Kokkonen on nostanut vedestä kassin, jonka sisällä oli mätänemisvaiheessa ollut labradorinnoutajan ruumis pehmoleluineen. Oliko minunkin löytämässäni kassissa ollut jotakin sisällä, kissanpentuja? Jos, olen kiitollinen ettei ollut enää löydettäessä. Muutaman päivän päästä Helsingin Sanomat tiedottaa ”Tukholman keskustaa halkovasta Karlbergin kanavasta on löydetty ihmisen ruumiinosa… SVT:n tietojen mukaan kyse on miehen päästä.”

Lehdissä tiedotetaan myös, että heinäkuun helle on saanut Vibrio-bakteerin kukoistamaan Itämeressä. Iho rikki ei pitäisi uida, tuskin kahlatakkaan. Alan saada entistä huonommat vibrot merestä.  

Vihismiehen paikan vierestä, tiukasti kaislojen välistä löytyy pussillinen viimeisen päälle kierrätettyä vanhusten muovia. Jätehuollon ohjeiden mukaan liiankin tehokkaasti pestyjä purkkeja. Toisena päivänä paikalle on levitetty pussillinen omenoita. Rikkoutuneiden omenoiden tuoksu on huumaava.

Alan epäillä että Vihismies on kirjoissa ja filmeissä esiintyvä hahmo, joka on saanut potkut töistään ja istuu nyt autossaan koivun alla, sen ajan mitä pitäisi olla töissä.
Mies on vihainen, kapinoi kaikella tapaa, yrittää survoa kierrätettäväksi tarkoitetut muovit kaislikon läpi mereen.

Vaimo on pyytänyt viemään työkavereille omenoita.

Heinäkuu on lopuillaan, Vihismies on menettämässä otteensa, kolme vihispussia löytyy irtaallaan ja tyhjä kahvikuppipino ojan penkereeltä.

Nimbostratus pilvien uhkaava, tumma massa liikkuu hämmästyttävän matalalla. Rannalta löytyy ulosteen peittämät kalsarit ja pyyhe, jolla tilannetta on yritetty korjata.

Päätän odottaa muutamat sateet, rankat rankkasateet. Saksanhanhetkin ovat paskoneet, tasaisesti pitkin rantaa ja lorvailevat nyt välinpitämättömän näköisinä.

Kaiken päälle törmään ammatinharjoittamistilanteeseen. Siltä se ainakin vaikuttaa. Tumman violetti pakettiauton on parkkeerattu tiukasti pöpelikön puolelle. Pariskunta puuhailee auton vieressä. Nainen on kyykyssä, ei näytä kesärenkaiden vaihdolta.

Yritä siinä sitten pelastaa maailma, kun toiset vain irstailevat, paskovat ympäriinsä ja lukevat iltapäivälehtiä. Minulla alkaa olla niljakas olo.

Nyt luultavasti olisi aika siirtyä harrastuksesta todelliseen uhrautuvaisuuteen, todellisiin roskiin. Olen kyllästynyt yhden ihmisen performanssiini jota esitän rannalla. Harkitsen roskapihtien hankintaa, vaikka olenkin vannonut kumihanskojen nimeen.

Minun on ikävä kevätkesän ihmisiä, noita koronasta pöllähtäneitä, sosiaalisesta vajeesta kärsineitä ihmisiä. Ihmisiä jotka lukivat rannalla, edes iltapäivälehtiä.